Hetta-Pallas-talvivaellus

Viime syksynä päätimme mieheni kanssa tehdä kevään puolella hiihtovaelluksen Lapissa ja suunnitelmiin otettiin Ounas-Pallas-tuntureiden maasto. Kummallakaan meistä ei ollut kokemusta talvivaelluksesta. Kesäisin ja syksyisin on tullut paljonkin samoiltua, mutta Lapin talven olosuhteiden kokeminen tuntui uudelta ja mielenkiintoiselta haasteelta. Kun sitten uudenvuodenaattona toisen pariskunnan kanssa tuli tämä reissu puheeksi, saatiin heidätkin innostumaan retkestä. Näin meitä oli lähdössä siskokset miehineen ja ajankohdaksi saatiin sovitettua pääsiäistä edeltävä viikko.

Pian sitten olimmekin jo yöjunassa kohti Rovaniemeä ja sieltä bussilla jatkoimme Hettaan. Tavaraa oli paljon: ahkio, sukset, rinkka, reppu, vaatteet, makuupussit ja -alustat, teltta, retkimuonat… Retken suunnittelu oli edennyt pääsääntöisesti sähköpostilla, mutta yksi suunnitteluilta pidettiin, jolloin katsottiin tarvikelista sekä matkareitti läpi, sovittiin työjako asioiden hoitamisisiin ja hankintojen tekemiseen.

Suunnitelma oli lähteä Hetasta Ounastuntureiden kautta Pallastuntureille. Tämä on varmaankin monelle kesäreittinä tuttu. Talvireitti kulkee hiukan eri maita, mutta laskimme matkaksi n. 60 km. Reitin haasteellisuus tuli juurikin hiihtämisestä ahkion ja rinkan kanssa korkeuskäyriä vilisevässä maastossa.



Valmistautumista.



Ensituntuma ahkioihin ja rinkkoihin.

Hetta jää taakse.

 

Ensimmäisen levähdyspaikan tuttu kaveri.




Myös lapintiainen tuli apajille.

 



Meidät ohjattiin kiertoreitille lumivyöryvaaran vuoksi.

Yövyimme matkalla varaustuvissa ja ensimmäinen etappi oli Sioskurussa. Hiihtoreittiä oli muutettu lumivyöryvaaran vuoksi. Yhtään kulkijaa reitillä ei meidän lisäksi ollut, jos ei yöllistä poromiestä lasketa, joka kävi autiotuvan puolella nukkumassa yön syvimmät tunnit ja poistui ennen auringon nousua. Hämärän laskeutuessa vaaran rinnettä juoksi kettu ja pysähtyi tarkastelemaan meitä, heilautti sitten häntäänsä ja jatkoi juosten matkaa. Taisi olla ”tulikettu”, kun pian saimme ihailla upeaa revontulien loimotusta. Seuraavana aamuna samaisen vaaran rinnettä laskeutui kaksi riekkoa papattaen toisilleen. Oli elämys viiden metrin päästä seurata riekkojen aamutoimia.




Varusteiden kuivattamista.



Raikasta vettä tunturipurosta.



Lähtötouhuja Sioskurusta Hannukuruun.

 

 

 

Sioskurusta hiihdimme Hannukuruun toinen toistaan upeampien maisemien tullessa vastaan. Moneen kertaan vain pysähdyimme ihastelemaan Ounastuntureiden upeutta yhdessä lumen ja auringon kanssa. Rauhassa saatiin erämaassa olla, kun ei vieläkään muita kulkijoita näkynyt.

 

Hannukurusta olimme saaneet paikat varastuvan puolelta kahdeksi yöksi. Ylellisyyttä retkeen toi Hannukurun sauna, jota lämmitimme ahkeraan. Nyt oltiin jo aika lähellä Pallastuntureita ja useampia retkeilijä olikin liikkeellä. Hannukurussa vietetty ”ylimääräinen” päivä mahdollisti hiukan väljemmän tekemisen: hiihtämisen ilman varusteita, jutustelun, olemisen, lukemisen ja paremman illallisen jälkiruokineen Illat olivat rauhallisia, mitä nyt jokunen kömpi kämpästä ulos ihastelemaan revontulien näytöstä.

Saunanlämmittäjiä

  

Outtakka

Pallastunturit

 

Hannukurun varaustupa

 

Retkivinkki. Herkullinen marjapiirakka: kondensoitu maito käy kinuskikermasta.

 

Myös Hannukurun yössä revontulet loimusivat.

 

Sitten kohteena oli Nammalakuru. Sieltä emme saaneet varaustuvan puolelta sänkyjä, joten suunnitelmissa oli ehtiä autiotuvan puolelle hyvissä ajoin. Kuulimme, että edellisyönä Nammalakuru oli ollut tupaten täynnä ja osa retkeilijöistä oli joutunut yöpymään teltoissa. Yöllä tähtitaivaan alla pakkanen laski lähelle 20 astetta, joten saimme hyvän motivaatiotsempin hiihtämiseen, sillä yö teltassa näissä olosuhteissa ei oikein tuntunut houkuttelevalta.

Päätimme oikaista reitiltä Montellin majan kautta, vaikka kartassa korkeuskäyrät ennakoivat hurjia nousuja. Pitkään noustiin jyrkkää rinnettä metsäisellä kapealla uralla niin, että omissa korvissa sydän pampatti. Aina välillä ahkioita kaatui, mutta takana oleva kiirehti ne kääntämään ja matka pääsi jatkumaan. Montellin majalle olikin sitten taas pelkkää laskua ja siitä enää kivenheitto Nammalakuruun, jossa kansainvälinen meininki, kun kämppä oli täynnä ranskalaisia ja latvialaisia, mutta hyvin sinne neljä suomalaistakin mahtui.

 

Montellin laakso

 

Montellin maja

 

Viimeisen hiihtopäivän etappi oli Pallas, jonne pääsimme hyvissä ajoin. Ennen matkan kruunaavaa illallista oli aikaa nauttia saunasta ja vaihtaa puhdasta päälle. Hyvin nukutun yön jälkeen istuimme linja-autossa kohti Kolaria ja siitä sitten yöjunaan kohtia Tamperetta.

 

Mutta ei reissua, jossa ei jotain pientä sattuisi: muutama kolhu ja tälli, mutta lopulta ehjänä perille päästiin. Paluumatkalla bussi ajoi kolarin Olos-tunturin kupeessa ja meillä oli tietty huoli, ehdimmekö junaan ajoissa. Ehdittiin kuin ehdittiinkin ja loppu hyvin, kaikki hyvin. Lappi tarjosi parhaintaan maisemien ja kelien puolesta auringon paistaessa koko retken ajan. Retki oli ikimuistoinen upea kokemus ja houkuttelee jo suunnittelemaan seuraavaa.