Juhlasuuli

Meillä pihapiirissä oleva suuli oli pitkään pohdinnan kohteena mitä sille pitäisi tehdä. Vielä viime kesään saakka se oli ollut kaiken romun ja roinan säilytyspaikka, kunnes sitten siskoni kertoi, että Huvila&Huussi -ohjelmassa oli kunnostettu vanha aittarakennus pihakeittiöksi ja ruokailutilaksi. 

Katsottuani ohjelman innostuin ja sain hyviä vinkkejä, joita voisimme toteuttaa suulin kunnostamisessa. Ajatus oli saada siitä sateenpitävä tila, jossa voisi isommallakin väellä ruokailla, istua iltaa ja puuhailla muita askareita tai vain oleilla.

Suuli-sana on herättänyt ihmetystä. Se on siis länsisuomalainen murresana, joka tarkoittaa puurakenteista latoa, heinäsuojaa, työkalu- tai venevajaa tai muuta vastaavaa varasto- ja piharakennusta. Sanan alkuperänä on ruotsin kielen suojaa ja katosta tarkoittava sana skjul. Suuli-sana on erittäin yleinen juuri Satakunnassa ja läntisen Pirkanmaan kunnissa.

Meidän suulin kunnostus alkoi siitä, että sain miesväen houkuteltua mukaan projektiin ja ensimmäiseksi aloitettiin suulin tyhjentäminen. Roinaa oli niin paljon, ettei suulissa oikein kunnolla mahtunut edes kulkemaan. Tässä kuvassa näkyy osa kaikesta ulos kannetusta ja nämä ovat nyt onnellisesti lajiteltu jätteenkierrätykseen. Sisälle suuliin jätettiin vain puimakone sekä kaksi siemenviljalaaria muistuttamaan menneen ajan hengestä.

Suulissa oli säilytetty kaikkea sitä, mitä aikoinaan maatalossa tarvittiin ja paljon muutakin. Varastoituina olivat myös leveät kangaspuut (mattopuut), joille ei enää ollut käyttöä. Ideoin niistä tehtäväksi pöydän. Katselin netistä, olisiko joku jo sellaiset tehnyt, mutta löysin vain kuvia kangaspuista tehdystä pihakeinusta. 

Suulin vanhan pärekaton päälle laitettu peltikatto, joten kattorakenteet olivat onneksi kunnossa. Sen sijaan lattia oli vino ja osittain lahonnut, joten se oikaistiin ja laitettiin uudet laudat.

Kun lattia oli saatu valmiiksi, oli seinien vuoro, johon olin suunnitellut laitettavaksi puolipaneelit. Kirvesmiehemme hiukan ihmetteli ajatusta, miten nyt suuliin sellaiset, mutta lopputulos oli kyllä viehättävä. Saimme käytettyä hyödyksi saunan rakentamisesta yli jääneet tuppeen sahatut laudat. 

Suuli tehtiin jo viime kesänä. Loppujen lopuksi yksikertaisella toteutuksella suulista tuli kaunis ja uniikki paikka, joka kokoaa väen yhteen ja on jo tosoittautunut oivalliseksi juhlapaikaksi. Suuli tarjoaa myös mukavan katveen helteisillä päivilllä ja suojan sateelta.

Suulin eteen on rakennettu pieni terassi.

Vanhat seimenviljalaarit toimivat hyvinä laskutasoina.

Kangaspuista tehty pöytä, jonka ääreen mahtuu hyvinkin 12 ruokailijaa.
Takaseinältä löytyi hyvä paikka puimakoneelle.

Yllättäen myös koirat viihtyvät suulissa, erityisesti kun on grillaamisen aika.

Rosa från Sverige

Olimme suunnitelleen ottavamme koiranpennun ennen kesää ja kun meille tarjoutui mahdollisuus ottaa sijoituskoira, niin se oli menoa sitten sen asian kanssa. Niin meille tuli irlanninsetterin pentu edellisen "jatkeeksi".

Itse asiassa tämä pentu on meidän perheen kolmas setteri. Ensimmäinen setterimme Peppi eli yli 14 vuotiaaksi, mutta on jo siirtynyt vihreämmille niityille. Pepin seuraksi otimme 11 vuotta sitten parsonrussellinterrieri Lillin. Ja sitten tuli Aava, joka on 4-vuotias setterineito. Ja siis kyllä! nykyään(kin) kolme koiraa samassa huushollissa.

Nuorin, siis Rosa 4 kk kotiutui meille pääsiäisenä. Rosa tuli Ruotsista ja koska oli korona-ajan "lapsi", jouduttiin Ruotsista Suomeen saamiseksi turvautumaan lukuisiin puhelinsoittoihin, selvittelyihin, useamman ihmisen kuljetusapuun ja sumplittua rajan ylitys Torniossa.

Logistiikan viimeinen etappi Oulusta Ylöjärvelle oli meidän vastuulla, joten lähdimme mieheni kanssa anivarhain Pääsiäis-sunnuntaina kohti Oulua. Autossa oli selvästi aistittavissa positiivista jännitystä. Ajoimme keväisessä räntäsateessa Pohjanmaan halki ihastellen tienvarsien kupeessa olevilla pelloilla kevätpaluun tehneitä lintuja: kurkia, hanhia, töyhtöhyyppiä ja katselimme teerien soitimia. Mutta kauaa ei malttanut niihinkään keskittyä, kun Ouluun oli hoppu.

Matkalla Ouluun korona-ajan rajoitukset konkretisoituvat meille. Muuten aina niin vilkkaasta pääsiäisen ajan liikenteestä ei ollut tietoaakaan eikä yhtään huoltoasemaa ollut auki! Kannatti lähteä liikenteeseen ilman termoskahvia ja eväsleipiä :)

Mutta sitten tapasimme Rosan. Viehättävän suloisen pennun, josta ei näkynyt jälkeäkään edellisen päivän pitkästä matkasta Ruotsin halki Luulajaan ja siitä Tornion kautta Suomen puolelle Ouluun. Tovin siinä Rosan Suomen puolen saattajan kanssa tutustuttiin ja kuulumisia vaihdettiin. Mutta koska paluumatkaan oli taas päästävä ja kotiin ehdittävä ennen pimeän tuloa, niin taas hypättiin autoon ja nokka kohti Pirkanmaata. Useamman tunnin matkustamisen jälkeen maaseudun pihapiiriin päästyämme, vastassa olivat uteliaat Aava ja Lilli ja siitä lähti meidän poppoon uudelleen järjestäytyminen.

Rosa 10 vk

Olisiko sopivampaa aikaa ollut koiranpennun ottamiseen? Ainakin nyt on ollut aikaa koirille - sillä sitä ne totisesti tarvitsevat, erityisesti pentu, kun ulos on päästävä ja maailmaan tutustuttava. Korona-aika muutti meidän arkea myös niin, että olemme viettäneet aikaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin täällä maalla. Ihmeen hyvin on sopeuduttu töiden suorittamiseen etänä ja vaatimattomampaan ympäristöön. Toisaalta olemme käyneet kaupungissa aina tarpeen mukaan pyykinpesureissulla, työasioiden vaatiessa, kauppareissuilla jne. Mutta onni on ehdottomasti ollut siinä, että maalla tilaa on ollut temmeltää niin koirien kuin ihmisten. En muista kevättä, jolloin olisimme voineet näin hyvin seurata luonnon muuttumista, lintujen saapumista, sitä satapäistä upeaa konserttia ja nyt jo kesästä nauttimista.

Rosan ensimmäiset metsälenkit ja kun väsy tuli, niin pääsi iskän syliin.

Aina välillä, kun palaamme kaupunkiin, tuntuu mm. juokseva lämmin vesi, pesukoneet, iso televisio niin kovin ylelliseltä ja mukavalta. Sitten taas kun tulemme takaisin tänne maalle, niin sitä ei voi kuin istua ulkoportailla, nauttia tilasta ja ihmetellä ympärillä olevaa luontoa ja siitä, että saa päästää koiratkin nauttimaan pihamaan tuoksuista.

Lilli, Aava ja Rosa

Hetta-Pallas-talvivaellus

Viime syksynä päätimme mieheni kanssa tehdä kevään puolella hiihtovaelluksen Lapissa ja suunnitelmiin otettiin Ounas-Pallas-tuntureiden maasto. Kummallakaan meistä ei ollut kokemusta talvivaelluksesta. Kesäisin ja syksyisin on tullut paljonkin samoiltua, mutta Lapin talven olosuhteiden kokeminen tuntui uudelta ja mielenkiintoiselta haasteelta. Kun sitten uudenvuodenaattona toisen pariskunnan kanssa tuli tämä reissu puheeksi, saatiin heidätkin innostumaan retkestä. Näin meitä oli lähdössä siskokset miehineen ja ajankohdaksi saatiin sovitettua pääsiäistä edeltävä viikko.

Pian sitten olimmekin jo yöjunassa kohti Rovaniemeä ja sieltä bussilla jatkoimme Hettaan. Tavaraa oli paljon: ahkio, sukset, rinkka, reppu, vaatteet, makuupussit ja -alustat, teltta, retkimuonat… Retken suunnittelu oli edennyt pääsääntöisesti sähköpostilla, mutta yksi suunnitteluilta pidettiin, jolloin katsottiin tarvikelista sekä matkareitti läpi, sovittiin työjako asioiden hoitamisisiin ja hankintojen tekemiseen.

Suunnitelma oli lähteä Hetasta Ounastuntureiden kautta Pallastuntureille. Tämä on varmaankin monelle kesäreittinä tuttu. Talvireitti kulkee hiukan eri maita, mutta laskimme matkaksi n. 60 km. Reitin haasteellisuus tuli juurikin hiihtämisestä ahkion ja rinkan kanssa korkeuskäyriä vilisevässä maastossa.



Valmistautumista.



Ensituntuma ahkioihin ja rinkkoihin.

Hetta jää taakse.

 

Ensimmäisen levähdyspaikan tuttu kaveri.




Myös lapintiainen tuli apajille.

 



Meidät ohjattiin kiertoreitille lumivyöryvaaran vuoksi.

Yövyimme matkalla varaustuvissa ja ensimmäinen etappi oli Sioskurussa. Hiihtoreittiä oli muutettu lumivyöryvaaran vuoksi. Yhtään kulkijaa reitillä ei meidän lisäksi ollut, jos ei yöllistä poromiestä lasketa, joka kävi autiotuvan puolella nukkumassa yön syvimmät tunnit ja poistui ennen auringon nousua. Hämärän laskeutuessa vaaran rinnettä juoksi kettu ja pysähtyi tarkastelemaan meitä, heilautti sitten häntäänsä ja jatkoi juosten matkaa. Taisi olla ”tulikettu”, kun pian saimme ihailla upeaa revontulien loimotusta. Seuraavana aamuna samaisen vaaran rinnettä laskeutui kaksi riekkoa papattaen toisilleen. Oli elämys viiden metrin päästä seurata riekkojen aamutoimia.




Varusteiden kuivattamista.



Raikasta vettä tunturipurosta.



Lähtötouhuja Sioskurusta Hannukuruun.

 

 

 

Sioskurusta hiihdimme Hannukuruun toinen toistaan upeampien maisemien tullessa vastaan. Moneen kertaan vain pysähdyimme ihastelemaan Ounastuntureiden upeutta yhdessä lumen ja auringon kanssa. Rauhassa saatiin erämaassa olla, kun ei vieläkään muita kulkijoita näkynyt.

 

Hannukurusta olimme saaneet paikat varastuvan puolelta kahdeksi yöksi. Ylellisyyttä retkeen toi Hannukurun sauna, jota lämmitimme ahkeraan. Nyt oltiin jo aika lähellä Pallastuntureita ja useampia retkeilijä olikin liikkeellä. Hannukurussa vietetty ”ylimääräinen” päivä mahdollisti hiukan väljemmän tekemisen: hiihtämisen ilman varusteita, jutustelun, olemisen, lukemisen ja paremman illallisen jälkiruokineen Illat olivat rauhallisia, mitä nyt jokunen kömpi kämpästä ulos ihastelemaan revontulien näytöstä.

Saunanlämmittäjiä

  

Outtakka

Pallastunturit

 

Hannukurun varaustupa

 

Retkivinkki. Herkullinen marjapiirakka: kondensoitu maito käy kinuskikermasta.

 

Myös Hannukurun yössä revontulet loimusivat.

 

Sitten kohteena oli Nammalakuru. Sieltä emme saaneet varaustuvan puolelta sänkyjä, joten suunnitelmissa oli ehtiä autiotuvan puolelle hyvissä ajoin. Kuulimme, että edellisyönä Nammalakuru oli ollut tupaten täynnä ja osa retkeilijöistä oli joutunut yöpymään teltoissa. Yöllä tähtitaivaan alla pakkanen laski lähelle 20 astetta, joten saimme hyvän motivaatiotsempin hiihtämiseen, sillä yö teltassa näissä olosuhteissa ei oikein tuntunut houkuttelevalta.

Päätimme oikaista reitiltä Montellin majan kautta, vaikka kartassa korkeuskäyrät ennakoivat hurjia nousuja. Pitkään noustiin jyrkkää rinnettä metsäisellä kapealla uralla niin, että omissa korvissa sydän pampatti. Aina välillä ahkioita kaatui, mutta takana oleva kiirehti ne kääntämään ja matka pääsi jatkumaan. Montellin majalle olikin sitten taas pelkkää laskua ja siitä enää kivenheitto Nammalakuruun, jossa kansainvälinen meininki, kun kämppä oli täynnä ranskalaisia ja latvialaisia, mutta hyvin sinne neljä suomalaistakin mahtui.

 

Montellin laakso

 

Montellin maja

 

Viimeisen hiihtopäivän etappi oli Pallas, jonne pääsimme hyvissä ajoin. Ennen matkan kruunaavaa illallista oli aikaa nauttia saunasta ja vaihtaa puhdasta päälle. Hyvin nukutun yön jälkeen istuimme linja-autossa kohti Kolaria ja siitä sitten yöjunaan kohtia Tamperetta.

 

Mutta ei reissua, jossa ei jotain pientä sattuisi: muutama kolhu ja tälli, mutta lopulta ehjänä perille päästiin. Paluumatkalla bussi ajoi kolarin Olos-tunturin kupeessa ja meillä oli tietty huoli, ehdimmekö junaan ajoissa. Ehdittiin kuin ehdittiinkin ja loppu hyvin, kaikki hyvin. Lappi tarjosi parhaintaan maisemien ja kelien puolesta auringon paistaessa koko retken ajan. Retki oli ikimuistoinen upea kokemus ja houkuttelee jo suunnittelemaan seuraavaa.

 

 

 

Lämpökäsitelty haapa

Melkein valmiissa (?) remontoidussa kodissamme keskeistä tarinaa yhdessä lattian kanssa muodostaa takka- ja olohuoneen sekä eteisen välinen seinä. Alkuperäinen lasikuitutapetilla vuorattu seinä sai kokonaisuudessaan lämpöhaapaverhoilun. Valitsimme paneelin, jossa ponttien rako on pieni ja siksi paneelien rytmi rauhallinen ja mielestämme lämmin, kaunis sekä levollinen ratkaisu. Hyvää lopputulosta korostaa se, että alakerran katto maalattiin valkoiseksi. Se ei ollutkaan mikään helppo urakka, mutta kannatti tsempata!

 

Seiniin ei oikein vielä uskalla kiinnittää mitään, sen verran kaunis puun struktuuri on itsessään. Toiveenamme oli, että seinän puuverhoilu toteutetaan niin, ettei lattianrajaan tarvitse laittaa erikseen listoja. Täytyy kyllä antaa kehut meidän kirvesmiehille hyvästä toteutuksesta.

 

 



Tässä jo uusi lattia, mutta keskiseinä vielä
verhoilematta ja katto maalaamatta.

 

 

Näkymä eteisestä: katto maalattu valkoiseksi ja keskiseinä
saanut puuverhoilun.

 

 

Lämpökäsitelty haapa seinäelementtinä olohuoneessa.

 

 

Takkahuoneen nurkkaus.
 

 

Takkahuone. Tuolit ovat muuten pari-kolme vuotta sitten
nettihuutokaupasta ostetut ja entisöidyt "diplomaattituolit".

 

 

 

Oma projektinsa on takka, jota halusimme saman remontin yhteydessä "fixattavan kevyemmäksi". Lattian purkuvaiheessa takasta jyrsittiin "hiltillä" kaksi hyllytasoa sekä koristeeksi laitetut laatat.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sitten vielä pari sanaa saunaosastosta. Uudet lauteet eivät kuuluneet suunnitelmiin - ne kun vain unohtuivat suunnitelmasta. Jotakin aina jää huomioimatta ja siihen kannattaa aina varautua remonttia tehdessä. Saunan entiset, mutta hyväkuntoiset seinäpaneelit käsiteltiin tummaksi sauna-sasulla. Jos vielä joskus teemme jonnekin (?) uuden saunan, saa se olla skandinaavisen vaalea. Mutta nyt siis toimivin ratkaisu oli laittaa seinät tummiksi, jotta uudet lauteet saivat visuaalisesti tilaa. Lauteet kuten suihkutilan kattokin laitettiin lämpöhaavasta - samaa puun tarinaa jatkaen.

 

 

 

 

 

Sauna ikkunaan asennettiin uudet lasitiilet.
 

Lasitiili-ikkuna suihkutilan puolelta.

Pesu- ja takkahuoneen vanha ovi meni vaihtoon ja uudeksi uskalsimme valita lasioven ja kelpaa kyllä kehua valintaa. Ovi sopii hyvin muihin valittuihin materiaaleihin ja keventää takkahuoneen yleisilmettä.

Suihkutilassa ei valoja.



Ja tässä suihkutilassa valot päällä.

 

Kun asutaan remontin keskellä ja nyt tässä vaiheessa tehdään jo omin voimin, niin "sitten tehdään kun ehditään ja jaksetaan" -periaatteella. Onneksi ollaan saatu paljon aikaiseksi ja pienistäkin asioista voi tuntea suurta iloa , varsinkaan kun ei olla mitään rakennusalan ammattilaisia. Ja hyvä juttu on se, ettei tarvitse omistaa kaikkia maailman rakentamisen työvälineitä, vaan voi hyvillä mielin kääntyä rakennuskonevuokraamon puoleen - kaikkea tuntuu olevan tarjolla.

 

Ja mitä sitten seuraavaksi... se on tuo alakerran vessa, johon on jo materiaalit hankittuna, mutta odottaa edelleen sitä inspiraatiota ja aikaa - jäädään siis kuulolle.