keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Erämaan tuntua

Tämän metsälammen ympäristö on ehdoton suosikkini, kun arjessa on aikaa lähteä hiukan pidemmälle ulkoilulle. Ei yhtään ihme, sillä ympäristö muistuttaa hyvin paljon Lapin maisemaa. Lammen ympärillä on toisella puolella kuivaa kangasmetsää ja toisella puolella nevamainen suo, joka on varsin helppokulkuinen näin kuivan kesän jälkeen. Lammella ei enää näkynyt yhtään asukkia. Vielä alkusyksystä siellä uiskenteli sorsalintuja, mutta tunnistaminen jäi siihen, kun ne pelästyivät kulkijaa jo hyvissä ajoin. Nyt ovat tainneet lähteä jo kohti etelän lämpöä. 


Hirvilampi




Paikallinen metsästäjä kertoi, että tämän lammen ympäristössä on ollut jälkiä karhuista, samoin ilveksistä ja miksikäs ei, kun aikamoiset erämaa-alueet on tästä Pohjois-Pirkanmaalle asti. Susia ei ole tavattu näillä main, vaan lähimmät laumat ovat Ruovedellä. Tällä reissulla sain lähteä yksin metsään, kun koirat ehtivät lähteä toisen seurueen mukaan ja toiseen suuntaan, kuin minun suunta oli. Oli jännää olla matkassa ihan yksin. Kuljin hiljaa kamera valmiiksi viritettynä ja mietin, jos nyt näkisin vilahduksen jostain isommasta nisäkkäästä. Siinä suhteessa ei onnea matkassa ollut, mutta muuten oli kyllä hienoa nauttia hiljaisuudesta ja tuulen huminasta ja rantaheinän kahinasta. 


Olen useampana vuonna saanut suolta saaliiksi karpaloita ja nyt ajankohta alkoi olemaan sopiva niiden poimimiseen. Tälläkin kerralla niitä ihanuuksia oli mättäillä odottelemassa. Karpalot pääsevät maustamaan joululikööriä ja juuri näihin aikoihin aloitetuna liköörin valmistaminen takaa hyvän aromikkaan lopputuloksen. Heinä-elokuussa suurin piirtein samoilta mättäiltä poimittiin hilloja, jotka nekin on osa jo nautittu kotijuuston kera ja osa pakkasessa odottamassa talven herkutteluhetkiä. 


Hirvilammensuon karpaloita


Suolla oli erivärisiä rahkasammaleita ja erityisesti nyt maiseman talvea kohti pelkistyessä, pistivät ne maapohjasta esiinRahkasammalia on tosiaan eri värisiä, punaisen-, vihreän-, keltaisen- ja ruskeansävyisiä. Luin jostakin, että rahkasammalien sukuun kuuluu satoja lajeja. Sekin tuli selväksi, että hajonnesta ja tiivistyneestä rahasammaleesta tulee turvetta. Ei siis ihme, että tämänkin suon laidasta löytyy ihan juuri lahoamispisteessä oleva pehkulato ja "heinäkeppejä", joille turvetta on nostettu kuivumaan. Pehkua käytettiin aikoinaan eläinsuojien kuivikkeena. Lievästi antiseptisena se on ollut oiva haavanparannuskeino. Myös entisajan rakennuksissa se on toiminut seinien ja lattioiden tilkkeenä. Tämä meille konkretisoitu, kun Kivimäen lattioita purettiin ja rossipohjasta löytyi paljon kuivaa sammalta.













Reissuni loppupuolella alkoi suon toiselta laidalta kuulua kulkemisen ääntä ja eipä ollut yllätys, että sieltä omat karvakuonot isännän kera tulivat. Siinä ne aikanasa riehuivat ja lähtivät taas jatkamaan omaa metsäkierrostaan. Toinen koirista oli sitten kuitenkin emännälleen uskollinen ja odotteli metsän laitaan jättämäni polkupyörän luona, joko lähdettäsiin  muuta porukkaa katsomaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti