Sääpäiväkirja

Täällä etelässä ei talvi ota tullakseen, vaan vettä on saatu kesänkin edestä ja varsinainen syysmyrsky koettiin heti marraskuun aluksi. Kun perheeseen kuuluu koiria, on ulos mentävä  - satoi tai paistoi. Viimepäivinä onneksi taivas on tauonnut aina sen verran, että kun lenkille ollaan lähdetty, olemme saaneet nauttia loppusyksyn raikkaasta ilmasta.

Peppi haaveilee pääsystä vastarannalle, jossa on takuuvarmat teerien reviirit.

Lillillä on tällä kertaa itselleen sopivan kokoinen keppi. Yleensä keppi on koiraa viisi kertaa suurempi ja ihmettelemme todella sen voimia vielä kantaa moista.

Myrskyn kaatoja on nyt metsissä todella paljon. Tämäkin tukkipuu on ollut kuin tulitikku tuulenpuuskassa.

Liekö sateiset päivät innoittaneet laittaa kotiin uutta ilmettä. Marimekon Kuuskajaskari -kangas on herättänyt tämän syksyn aikana paljon keskustelua taiteessa esiintyvästä plagioinnista. Kuinka vaan - ihastuin kovasti tähän aiheeseen ja sen hiljaiseen pysähtyneeseen tunnelmaan. Kangasta on kaksi värivaihtoehtoa, mutta minua kiehtoi erityisesti  tämä harmaansävyisellä taustalla oleva. Toisessa värivaihtoehdossa taivas on sinisempi ja kaislikko vaaleampi. Sekin on kaunis, mutta tähän päädyin.

Menipä sitten siinä samalla verhotkin vaihtoon, kun ruokailutilassa ollut Napakettu -kangas ei sopinutkaan yhteen pöytäliinan kanssa. Onneksi minulla oli säästössä siskoltani joskus 10 vuoden takaa saadut Artekin villakangasverhot, joille nyt löytyi oivallinen paikka. Napakettu sai sitten siirtyä olohuoneen puolelle, jossa sillä on omaa tilaa ja rauhaa.

Luin jostakin, että luonnon arvostus näkyy nykyisin myös sisustustrendeissä. Eläinaiheet ovat usein printtikuvina mm. tyynyliinoissa. Jossakin vaiheessa olen hankkinut kauriinpää-seinäkoristeen sekä Pentikin kyttiläkruunuisen poron. Kovin ovat hienoiksi laittautuneet.

Syyslomalla Pyhän korukurssilla tekemäni helmet
päätyivät tämän kauriin kannateltaksi.

Kadonnut korvakoruni löytyi.

Lapin kaipuu helpottaa hiukan, kun voi antaan katseen levähtää pohjoisen maisemissa. Teetin muutamia otoksiani Lapinmaasta mustavalkokuviksi  ja asetin ne ryhmäksi samalle seinälle. 

Autio hiekkaranta

Ailanganniemi, käsittämättömän kaunis luonnon hiekkaranta ja kangasmetsää. Päiväsydän vietettiin nauttien upeista Kemijärven maisemista. Rannalta löytyi mielikuvituksellisia luonnon ja veden muovaamia ajopuita. Onneksi autossa ei ole takapenkillä matkustavia, sillä paljon on kotiin vietävää.

Normaalisti tähän aikaan vuodesta maassa on jo lunta, mutta me saimme jälleen nauttia kirkkaasta aurongonpaisteesta ja nollakelin lämpötilasta. Varjon puolelle mentäessä nenän päässä kyllä tunsi, että pakkasta oli ilmassa. 

Ailanganniemi 

Järvi oli tyyni ja paljasti aaltoilevan pohjansa.

Vesi oli muokannut hiekasta sydämenmuotoinen aallonmurtajan.

Syksyn sävel

Syyslomaa Itä-Lapin maisemissa. Tässä kiivettiin Kotavaaran näkötorniin, tosin vain keskimmäiselle tasanteelle. Ihan ylös ei tohtinut kiivetä, sen verran vielä tuuli puhalsi kovaa yöllisen myrskyn jälkeen. Suurimmat myrskytuhot taisivat kiertää Kemijärven, vaikka ympäristökunnissa oli sähkötkin poikki tuhansilta talouksilta. Ainoastaan harmitti, etten saanut matkaani kunnon kameraa. Tytär ehti varata sen omalle syyslomareissulleen, joten nämä kuvat on kännykkäkameran tuotosta.

Kemijärven Kotavaara

Jos vain tähän kuvaan äänet saisi! Ja ne kauniit valkopukuiset linnut, joita satapäin on kokoontunut Kemijärven särkille. Ultima Thulen lintu -laulujoutsen tekee lähtöään eteläisimmille vesille. Särkillä ne viettävät viimeiset syksyn ajat ennen talven tuloa, kesän poikasten harjoitellessa lentoonlähtöä ja kovasti keskenään sanaa vaihtaen, milloin lähdön aika on. Kuuluu siipien läiskettä, kun ne osuvat veden pintaan ja kiihdytys tuottaa lentoon nousun. Mutta, ei vielä, vaikka selvää lähdön tunnelmaa ilmassa on. Voisin kuvitella, että joutsenten lähtö on voimaltaan jotakin samanlaista kuin joesta keväisin jäiden lähtö. Sen olemme kokeneet 2000-luvun alkupuolella Tornio-joella Turtolassa. Yhtä hieno kokemus on kuulemma se, kun joutsenet palaavat keväällä ja ensimmäiset keväthuudot kutsuvat.

Kemijärven selkää

Aurinkoisen syyspäivän retki Kivitunturiin Savukoskelle. Kivitunturin ympäristö on geologisesti havainnollistava, kuinka jääkausi on muokannut ympäristöämme. Rauhassa saimme erämaassa kulkea, muista kulkijoista ei ollut havaintoakaan, jos ei ketun kulkemista samoilla pitkoksilla lasketa.

Yli sata askelmaa ja melkein tavaanlaki tavoitettu.

 Ja näkymä melkein laelta, Kivitunturin kuru. Nämä kaikki on jääkausi muokannut 10 000 vuotta sitten.

Surmanrailo - aikuisen ihmisen helposti nielaiseva, joten ei suotta suojattu puomeilla.

Äitipetäjänlampi oli kutistunut kuivan kesän seurauksena.

Äitipetäjä vahdissa  laavun edustalla. Vieraskirja kertoi meille edellisten vierailijoiden käyneen kolme päivää sitten.

Oli sentää kulkijoita ollut muitakin tai ainakin hän jätti jälkensä pitkospuille. Sen verran häiritsimme myös riekon oloa, että ryntäsi lentoon edestämme kulkiessamme Kivitunturin laella.

Erämaan tuntua

Tämän metsälammen ympäristö on ehdoton suosikkini, kun arjessa on aikaa lähteä hiukan pidemmälle ulkoilulle. Ei yhtään ihme, sillä ympäristö muistuttaa hyvin paljon Lapin maisemaa. Lammen ympärillä on toisella puolella kuivaa kangasmetsää ja toisella puolella nevamainen suo, joka on varsin helppokulkuinen näin kuivan kesän jälkeen. Lammella ei enää näkynyt yhtään asukkia. Vielä alkusyksystä siellä uiskenteli sorsalintuja, mutta tunnistaminen jäi siihen, kun ne pelästyivät kulkijaa jo hyvissä ajoin. Nyt ovat tainneet lähteä jo kohti etelän lämpöä. 

Hirvilampi

Paikallinen metsästäjä kertoi, että tämän lammen ympäristössä on ollut jälkiä karhuista, samoin ilveksistä ja miksikäs ei, kun aikamoiset erämaa-alueet on tästä Pohjois-Pirkanmaalle asti. Susia ei ole tavattu näillä main, vaan lähimmät laumat ovat Ruovedellä. Tällä reissulla sain lähteä yksin metsään, kun koirat ehtivät lähteä toisen seurueen mukaan ja toiseen suuntaan, kuin minun suunta oli. Oli jännää olla matkassa ihan yksin. Kuljin hiljaa kamera valmiiksi viritettynä ja mietin, jos nyt näkisin vilahduksen jostain isommasta nisäkkäästä. Siinä suhteessa ei onnea matkassa ollut, mutta muuten oli kyllä hienoa nauttia hiljaisuudesta ja tuulen huminasta ja rantaheinän kahinasta. 

Olen useampana vuonna saanut suolta saaliiksi karpaloita ja nyt ajankohta alkoi olemaan sopiva niiden poimimiseen. Tälläkin kerralla niitä ihanuuksia oli mättäillä odottelemassa. Karpalot pääsevät maustamaan joululikööriä ja juuri näihin aikoihin aloitetuna liköörin valmistaminen takaa hyvän aromikkaan lopputuloksen. Heinä-elokuussa suurin piirtein samoilta mättäiltä poimittiin hilloja, jotka nekin on osa jo nautittu kotijuuston kera ja osa pakkasessa odottamassa talven herkutteluhetkiä. 

Hirvilammensuon karpaloita

Suolla oli erivärisiä rahkasammaleita ja erityisesti nyt maiseman talvea kohti pelkistyessä, pistivät ne maapohjasta esiin. Rahkasammalia on tosiaan eri värisiä, punaisen-, vihreän-, keltaisen- ja ruskeansävyisiä. Luin jostakin, että rahkasammalien sukuun kuuluu satoja lajeja. Sekin tuli selväksi, että hajonnesta ja tiivistyneestä rahasammaleesta tulee turvetta. Ei siis ihme, että tämänkin suon laidasta löytyy ihan juuri lahoamispisteessä oleva pehkulato ja "heinäkeppejä", joille turvetta on nostettu kuivumaan. Pehkua käytettiin aikoinaan eläinsuojien kuivikkeena. Lievästi antiseptisena se on ollut oiva haavanparannuskeino. Myös entisajan rakennuksissa se on toiminut seinien ja lattioiden tilkkeenä. Tämä meille konkretisoitu, kun Kivimäen lattioita purettiin ja rossipohjasta löytyi paljon kuivaa sammalta.

Reissuni loppupuolella alkoi suon toiselta laidalta kuulua kulkemisen ääntä ja eipä ollut yllätys, että sieltä omat karvakuonot isännän kera tulivat. Siinä ne aikanasa riehuivat ja lähtivät taas jatkamaan omaa metsäkierrostaan. Toinen koirista oli sitten kuitenkin emännälleen uskollinen ja odotteli metsän laitaan jättämäni polkupyörän luona, joko lähdettäsiin  muuta porukkaa katsomaan.

Sauna, saunatupa ja muutakin

Olin luvannnut hankkia saunatupaan kamiinan ja kesän aikana tuli useaan otteeseen tutustuttua lähialueemme rautakauppojen tarjontaan. Hankinta aina siirtyi hinnankin vuoksi ja ei sillä kesällä vielä kiirettä ollutkaan. Etsin kuitenkin ahkerasti myös netistä käytettyjen tavaroiden markkinoilta. Meillä on mummin mökiltä hyvät kokemukset Kota-kamiinasta ja jotakin sellaista nytkin haettiin. Onni oli, kun myyntiin Pirkanmaalla sellainen tuli. Jo kahden tunnin kuluttua myynti-ilmoituksen löytämisestä tapasimme kamiinan myyjän Hakametsän jäähallin pihassa. Tarkatettuamme kamiinan kunnon kaupat tehtiin ja kamiina nostettiin peräkärrystä toiseen. Siitä me sitten saman tien lähdettiin sitä kuljettamaan sijoituskohteeseensa. Kunhan nyt vielä saadaan kamiina liitettyä hormiin, niin tarkenee vaikka kylmemmälläkin kelillä.

Kota-kamiina

Muutenkin ollaan saunatupaa pikkuhiljaa kalustettu. Samalla kamiinanhakureissulla ostetiin levitettävä puusohva ja tuotiin sen vuodevaatelaatikkoon pari makuupussia, joten yöpyminen "extempore" on sitten mahdollista.



Jos on lattiassa iso-isoäidin kutomia mattoja, niin pöydällä on toisen iso-isoäidin jäämistöstä saatu pellavaliina. Tupaan ei paljoa mahdu, mutta suunnitelmissa on vielä keittiönurkkaus, jotta pienimuotoinen ruuanlaitto onnistuisi, ja pieni jääkaappi ruuan säilytykselle. Seinälle laitetaan hyllyjä astioille. Astianpesupaikan olen ajatellut mökin taakse ja talvella sitten voi tarvittaessa astioita pestä saunan puolella.

Seinällä roikkuu vielä sähköjohtoja ulkovaloa varten.
Vanhan penkin pinta oli niin huono, että siihen sopi laittaa räsymatto "liinaksi".

Aluksi laitoimme oviin teräksiset painettavat kahvat, mutta ne eivät tyyliltään sitten millään sopineet puusepän tekemiin oviin. Niinpä hankimme sepän käsityönä takomat kahvat ja vaihdoimme rullasalvat tavallisten lukkosalpojen tilalle. Lukonreiät tukittiin heinäseipäästä tehdyillä tapeilla. Kahvan yläpuolella oleva tappi on laudassa alkuperäisenä ollut hirrentappi.













Sitten kurkistus saunaan, jonne kulku käy pukutilan kautta.

Saunan pukuhuone

Saunan lauteet tehtiin leveästä tervaleppälaudasta ja lauteiden malli on hyvin yksinkertainen. Ylä- ja alalauteen väliin tulee yksi valaisin, ei sen enempää, joten illan pimetessä voi kynttilän lisävalo ja tunnelma olla tarpeen. Katto on mäntypaneelia, joka käsiteltiin mustaksi sävytetyllä saunavahalla.

Hirrestä tehty räppänän luukku katonrajassa.

Kiukaan lasiluukun kautta on kiva seurata puiden palamista. Tuli antaa sopivasti tunnelmavaloa lattianrajaan. Isoon saunapataan tulee juokseva vesi lähteestä, tosin nyt kuivan kesän jälkeen paine on alhaalla, mutta vesi juokseen kuitenkin ja eipä tarvitse vesiä kaivosta kantaa. Vesihana on kotimme keittiöremontista jäänyt - onneksi tuli säilytettyä, kun niillekin hintaa kaupoissa on laitettu ja hyvin tekee uutta tehtäväänsä.

Pesupenkki on padan vieressä

 

 Vedestä ja vedensaannista pitää maalla aina huolehtia, kun kunnan vesiverkkoa ei ole lähettyvillä. Hankimme erään purettavan vanhainkodin pommisuojasta kaksi 700 litran vesisäiliötä. Toinen niistä pääsi liiterin nurkalle rännin alle. Laitoin kannen tilalle teräsverkkoa (kivipainot), jotta suurimmat roskat siivilöityisvät pois. Vesihanan alle reunustin kivillä altaan, johon kastelukannu mahtuu. Reunakivet ovat muuten peräsin saunaksi siirretyn riihen kiukaasta.

Vesisäiliö on kesän ajan hyvin palvellut, kun vettä on tarvittu etenkin pienen kasvimaan kasteluun ja puuceen vesisäiliön täyttämiseen.

Tässä vihdoin käsienpesuallas komeudessaan ja asennettuna, kiitos vaaripalvelun!






















Vaikka saunarakennuksessa on vielä viimeistelyhommia aika paljonkin, ei edes luetella viitsi, niin ajatukset pikkuhiljaa siirtyvät jo päärakennuksen sisähommiin.

Kesän aikana alakerran lattiat puretiin ja imuauto kävi tyhjentämässä purut, sammaleet ja sen sellaiset. Lopuksi vanhat koolauksetkin purettiin ja nyt talo on maalattialla. Siitä sitten alkaa uuden tekeminen. Jokohan ensi kesänä saa tähän taloon kalusteita kantaa? No, portaat tehtiin kuistin eteen ja leveät sellaiset, oli emännän tahto.

Metsän antimia

Onni on kun voi metsässä etsiä ja tutkiskella syksyn satoa. Tänään minulla oli mahdollisuus ottaa "omaa aikaa" ja iltapäivästä irroittautua arjesta ja työmaailmasta. Ei muuta kuin koirat auton perään ja maalle päin. Kaulassa kamera ja kädessä sienikori koirat edelläni metsän vapaudesta nauttien.

Sieniä haettiin ja kyllä niitä on jo putkahdellut, kunhan vain osaa oikeasta paikasta etsiä. Mutta kyllä luonto kaipaisi vettä ja sateen jälkeen varmasti sienet nousisivat kunnolla.

Punikkitatti

Herkkutatit odottivat pannulle pääsyä

Kantarelleja löytyi tutulta paikalta, mutta kuivaksi olivat kyllä käyneet.

Katsastin myö tutut suppilovahveropaikat, mutta pääsatoa saa kyllä odottaa myöhemmin syksyllä.

Karhunsammalta, kuin tähtiä

Metsässä koettiin myös jännittävä hetki, kun osuimme metsäkanalintujen reviirille. Kyllä siinä vipinää ja suurten siipien suhinaa koettiin, kun kolme lintua lähti varvikosta liikkeelle. Koirilla tuntui olevan puuhaa ja setterimme sekosi ihan sukissaan. Siinä lähdön kiireessä joku linnuista pudotti pari sulkaansa ja nyt kysymys kuuluukin ...

Metso vai teeri?

Nautitaan syksyn sadosta

Lämpöisen ja kuivan kesän jälkeen saadaan odotella sienten kasvua. Kantarelleja ollaan löydetty tasaiseen tahtiin heinäkuusta lähtien, mutta kyllä niidenkin pääsatoa vielä odotellaan. Iloinen yllätys koettiin iltalenkillä, kun polulla eteemme putkahti useampi herkkutatti. Eipä tietenkään oltu varauduttu moisen saaliin löytymiseen sauvakävelylenkille kun oltiin lähedetty. Sienet käärittiin lenkkipaidan sisään ja seuraavana päivänä niistä sitten tehtiin pehmeä tattikeitto.

Osuttiin samaisella viikolla vielä uudelleen samaan ympäristöön. Nyt oli lenkkitakin taskussa muovipussi, joka täyttyi herkkutatateista. Ne ovat nyt paistettu ja pakasteeseen menossa odottamaan pääsyä talven tuiskeessa tattirisottoon tai keittoon.

Kesän ensimmäiset kantarellit, heinäkuu 2013.

Herkkutatteja herkuttelijoille.

Pihapiirin musta- ja punaviinimarjat ovat kypsiä ja odottavat poimijaansa. Sekin on aina oma urakkansa ja täytynee ottaa itseään niskasta kiinni ja laittaa aarteet pakkaseen. Kirsikoita me emme ole juurikaan moneen vuoteen saaneet, kun rastaat ovat meitä nopeampia, mutta luumupuusta saadaan syödä ihan riittävästi ja jää muillekin maisteltavaa.

Yhtenä aamuna huomasin oravan menevän terassillamme - sillä kun on aina tapana oikaista terassin kautta kulkiessaan pihassamme- ja kiipesi luumupuuhun, valitsi sitten luultavasti juuri kypsän luumun ja alkoi sitä syödä napostella oksalla. Syötyään luumun, pudotti sitten kiven maahan ja nappasi toisen luumun suuhunsa ja lähti liikkeelle. Menikö sitten hautaamaan aarteen jonnekin, kun oravalla on tapana piilottaa ruokaa "pahan päivän varalle"?

Orava puolestaan herkuttelee luumuilla.